Tutkimusohjekirjan etusivu. Hakemisto erikoisalan, nimen, lyhenteen tai tutkimusnumeron mukaan

Osmolaliteetti, virtsasta

2444 U -Osmol

Tiedustelut

Päivystyslaboratorio, puh. 040 6356351

Asiantuntijat

kemisti Tarja Puolakanaho: tarja.puolakanahoatnordlab.fi / 040 6356 293

Indikaatiot

Neste- ja elektrolyyttitasapainon tutkiminen, hypotalamuksen ja aivolisäkkeen sekä munuaisten toiminnan selvittäminen

Näyteastia

11 ml säilöntäaineeton putki (Z-putki)

Näyte

NÄYTE: Virtsa: 5 ml virtsaa. Virtsanäyte säilyy jääkaapissa viikon, pitempiaikainen säilytys pakastettuna.

LÄHETYS: Virsanäyte lähetetään huoneenlämpöisenä 3 t kuluessa tai 7 vrk kuluessa kylmänä.

Menetelmä

Osmometrinen (jäätymispisteen alenemisen mittaaminen)

Tekotiheys

Arkipäivisin

Tulokset valmiina

Seuraavana arkipäivänä

Yleistä

Virtsan osmolaliteettia pidetään oikeampana munuaisten väkevöimiskyvyn mittarina kuin virtsan suhteellista tiheyttä, koska veden eritystä säädellään munuaisissa ruumiinnesteiden osmoottisen paineen perusteella. Vesitasapainosta saadaan paras kuva määrittämällä samanaikaisesti virtsan ja plasman (seerumin) osmolaliteetti.

Virtsan osmoottisesti aktiivisista aineista määrällisesti tärkeimmät ovat urea, kloridi, natrium, kalium, kreatiniini, fosfaatti, sulfaatti, uraatti, aminohapot sekä muut orgaaniset hapot. Näistä vesitasapainoa säädellään erityisesti natriumin ja kloridin avulla. Glukoosi on myös osmoottisesti aktiivista ja se voi lisätä virtsan osmolaliteettia, jos potilaalla on glukosuriaa. Proteinuria ei juurikaan vaikuta osmolaliteettiin albumiinin ja globuliinien suuren molekyylikoon takia. Sillä on merkitystä lähinnä plasman kolloidiosmoottisen paineen pienentymisen ja turvotusten kannalta.

Osmolaliteetti ilmoitetaan liuenneiden partikkelien lukumääränä kiloa kohti liuotinta.

Viitearvot

alle 2 v 50 - 600 mosm/kg H2O
2-15 v 50 - 1200 mosm/kg H2O
aikuiset 600 - 1200 mosm/kg H2O

Tulkinta

Viitearvot tarkoittavat aamuvirtsan osmolaliteettia. Yön vesipaaston aikana virtsa väkevöityy. Isotoninen virtsan osmolaliteetti vastaa plasmaa eli on noin 300 mosm/kgH2O.

Maksimaalisesti konsentroidun virtsan osmolaliteetti on noin 1400 mosm/kgH2O. Sekaruokavaliolla virtsaan on eritettävä noin 1200 mosm/vrk (paastotessa noin 800 mosm/vrk). Vuorokausidiureesin tulee olla noin 900 ml (600 ml paastotessa) tämän liuenneiden aineiden määrän poistamiseksi.

Virtsan osmolaliteetti heijastaa elimistön nestetasapainoa, mikäli aivolisäkkeen ADH-eritys ja munuaistubulusten kyky konsentroida virtsaa ovat normaaleja. Virtsan osmolaliteetin tulkintaa varten onkin hyvä pyytää myös seerumin osmolaliteetin (S-Osmol) määritys. Munuaisten konsentrointikyvyn arvioimiseksi osmolaliteetit kannattaa tutkia vesipaaston jälkeen, joka on toteutettava tarvittaessa lääkärin valvonnassa.

Hypotalamus- ja hypofyysivaurioissa ja munuaistubulusten vaurioissa virtsan konsentroimiskyky on heikentynyt, jolloin virtsa on isotonista tai hypotonista (hypo-osmolaalista), vaikka plasma on hypertonista (hyperosmolaalista) vesipaaston jälkeen. Virtsan osmolaliteetti voi olla pienentynyt myös aldosteronin puutteen, kroonisen pyelonefriitin, diureettihoidon, hyperkalsemian ja hypergammaglobulinemioiden yhteydessä.

Glukosuriassa glukoosi lisää virtsan osmolaliteettia. Proteinuria, röntgenvarjoaineet ja lääkeaineet eivät yleensä häiritse osmolaliteetin määritystä, päin vastoin kuin suhteellisen tiheyden määritystä.

Päivitetty 01.11.2010 / VH

Sivun alkuun