Tutkimusohjekirjan etusivu. Hakemisto erikoisalan, nimen, lyhenteen tai tutkimusnumeron mukaan

Osmolaliteetti, seerumista

2443 S -Osmol

Tiedustelut

Päivystyslaboratorio, puh. 040 6356351

Asiantuntijat

kemisti Tarja Puolakanaho: tarja.puolakanahoatnordlab.fi / 040 6356 293

Indikaatiot

Neste- ja elektrolyyttitasapainon tutkiminen sekä munuaisten toiminnan selvittäminen

Näyteastia

Seerumi-geeliputki 5 ml

Näyte

NÄYTE: Veri: 3 ml laskimoverta tai lähetettäessä 1 ml seerumia. Alle 2 vuotiailta kapillaariverinäyte. Seeruminäyte säilyy huoneenlämmössä 12 tuntia ja jääkaapissa 36 tuntia, pitempiaikainen säilytys pakastettuna. Liukenemattomia partikkeleita sisältävät näytteet on suodatettava ennen määritystä.

LÄHETYS: Seeruminäyte lähetetään kylmänä 1 vrk kuluessa, muutoin pakastettuna

Menetelmä

Osmometrinen (jäätymispisteen aleneminen)

Tekotiheys

Arkipäivisin

Tulokset valmiina

Seuraavana arkipäivänä

Yleistä

Osmolaliteetilla tarkoitetaan liuenneiden partikkelien lukumäärää (kilossa liuotinta) riippumatta aineen molekyylipainosta. Ruumiinnesteiden vesipitoisuutta säädellään siten, että elimistön nesteiden osmolaliteetti pysyy samana. Plasman osmolaliteettia säädellään hypotalamuksen osmoreseptorien ja hypofyysin takalohkon antidiureettisen hormonin (ADH) kautta, joka vaikuttaa veden eritykseen munuaisissa.

Osmolaliteetin häiriöt ovat tavallisia eri kuivumistiloihin tai ylimääräiseen diureesiin liittyen (hypertoninen plasma, dehydraatio), samoin erilaisissa turvotustiloissa ja liiallisen juomisen seurauksena (hypotoninen plasma, hyperhydraatio).

Vesitasapainon häiriöiden tutkimisessa tarvitaan sekä plasman (seerumin) että virtsan osmolaliteetti- ja elektrolyyttimäärityksiä ja happo-emästasapainon tietoja. Puutteellisen ADH-erityksen tai munuaisten toiminnan selvittämiseksi potilasta voidaan tarvittaessa pitää vesipaastolla pitempäänkin kuin yön yli (virtsan väkevöimiskoe), mikäli potilasta monitoroidaan vaarallisen dehydraation välttämiseksi.

Viitearvot

kaikki 280 - 300 mosm/kg H2O

Tulkinta

Seerumin (plasman) osmolaliteetti on suurentunut mm. kuivumistiloissa, hypofyysin vaurioissa ADH:n puutteen takia (diabetes insipidus) ja hankituissa tai perinnöllisissä tubulaarisissa munuaisvaurioissa virtsan konsentrointikyvyn häiriintymisen vuoksi. Seerumin osmolaliteetti on suurentunut suolojen pitoisuusmuutosten lisäksi myös muiden osmoottisesti aktiivisten aineiden kertymisestä johtuen mm. diabeettisessa ketoasidoosissa, hyperosmolaalisessa nonketoottissa koomassa, etanolimyrkytyksessä ja maitohappoasidoosissa.

Seerumin osmolaliteetti on pienentynyt mm. lisämunuaisenkuoren vajaatoiminnassa (Addisonin tauti), hypopituitarismissa ja vesimyrkytyksessä.

Päivitetty 10.04.2017 / TP

Sivun alkuun